Tai Hämärän valvojat. Potato, poteitou.
Uskonnolliset fanaatikot ovat jäljittäneet uudelleensyntyneen antikristuksen kuusivuotiaan Joeyn (Jarrett Lennon) hahmoon ja tietenkin estääkseen mitään pahaa tapahtumasta aikovat edellä mainitut Jumalan sanansaattajat murhata ja mankeloida pikkupojan sekä kaikki jotka tulevat tielle. Jostain syystä tämä suunnitelma ei sovi Joeyn äidille Christinelle (Belinda Bauer) joka palkkaakin avukseen yksityisetsivä Charlien (Bruce Greenwood) ja nyt miehen ammatti pistetäänkin koville, sillä mistä etsivä löytäisi lisää henkivartijoita kun kaikki saavat kirvestä kalloon tai jotain muuta yhtä tappavaa kuten Elastisen levyn.
Hämärän vartijat on aika löysästi ja yllätyksettömästi kulkeva Omenin ysäriversio jossa hiusmallien ohessa merkittävin muutos aikaisempaan on siirtyminen satanistifanaatikoista kristillisiin fanaatikkoihin. Vaikka Hämärän vartijat ei olekaan Ennustuksen virallinen uusintaversiointi niin se voisi ihan yhtä hyvin ollakin ja juuri tekemällä Jumalan puolella olevista, eli niin sanotuista hyviksistä elokuvan pahuutta huokuvat sekopäät olisi Hämärän vartijat sen kiepautuksen ansiosta enemmän uudelleenversiointi kuin aikalailla laiskaan kopiointiin päätynyt vuoden 2006 Omen-remake, joka käytännössä vain remasteroi efektit nykyaikaan sopiviksi. Joskin kun jokainen Hämärän vartijoiden hihhuli on kuin se Omenin hirttäytyvä it's all for you!-lastenhoitaja ja he sylkevät tauotta tulta sekä tulikiveä psykedeliavalojen säestämänä niin enemmän heistä tulee kyllä mieleen stereotyyppiset saatanakaverit kuin ideansa mielenkiintoisempi osuus: väitetyn hyvän asialla oleminen. Nämä Hämärän vartijan kristityt ovat yhtä kivoja kuin Cobran kirvesmurhaajat. Surku että heistä piti tehdä kuola pitkällä hytkyviä sekopäitä kun lähtöajatus oli aika hyvä varsinkin hetkissä kun heidän piti koettaa saada joku muu (esim. Charlie) uskomaan, että lapsen on kuoltava jotta hyvä voi voittaa, mutta koeta nyt saada ketään kuuntelemaan ns. järjen ääntä kun se kuulostaa demonikoiralta nylkyttämässä Rick Moranista. Ehkä sitä ei vain uskallettu esittää jotta uskovaiset voisivat olla murhanhimoisia ilman, että piti jotenkin korostaa etteivät ne muut, vain nämä marginaalipipiporukkaan kuuluvat. Kaiketi se hurskaiden sekopäisyys on yksinkertaisesti osoittamassa heidän olevan vaarallisia kun vastassa on pieni palleroisnöpönassupoju jolla on isot simmut ja pikkuoravaääni, eikä hän siten voisi mitenkään olla itse SAATANA! Omenin Damienin tavoin Joey on olevinaan itse viattomuus ja jos joku epäileekin hänen tekevän ikinä milloinkaan koskaan enempää pahaa kuin sanomalla "hups!" maitolasin kaatuessa niin hänen täytyy olla väärässä, vaikka samaan aikaan pojassa on ehdottomasti jotain uhkaavaa kuin värisevässä vesilasissa tyrannosauruksen lähestyessä. Tosin siinä missä old school- ja nu-Omen onnistuivat pitämään lapsen lapsena josta voi kenties oikeassa valossa epäillä olevan jotain vialla
niin niissä molemmissa sitä toteaa sen vain johtuvan hassusta kulmasta josta muksua vilkaisi, kun taas tässä Hämärän vartijoissa vaikka Joeyn ei ennen mukayllätystä osoiteta olevan pahuuden ruumiillistuma on hänet kuitenkin jostain syystä maskeerattu näyttämään krapulaiselta Marilyn Mansonilta eikä se look oikein saa näkemään kuusivuotiaassa lapsessa viattomuutta vaan sireenit vilkkuen huutavan varoituksen, että joo, hän on SAATANA!
Täten lopussa oleva yllätys ei yllätä kuin heidät jotka olivat shokissa kun Rob Halford tuli kaapista ja siten vaikka ideassa on hyvä muutos Omeniin, että Saakutti voi olla hyviksen nahoissa ja hartaat uskovaiset eivät niin nyt heidät on kuitenkin kuvattu ihan samalla tavalla kuin aiemminkin ja siten millään ei taaskaan ole mitään väliä. Olisi ollut huomattavasti kiintoisampaa jos niin sekä lapsi että häntä uhkaavat ihmiset olisi esitetty normaaleina jolloin se kuka on oikeassa olisi luonut enemmän päänvaivaa koska varsinkin Charlien kohdalla se on suurin asia joka hänen liikkeitään johtaa, mutta kun ei niin ei, tyydytään vain kakaraan jolla on pahat silmät
sekä tavanomaiseen sylkytekniikkahysteriaan ja päällekarkailuun, ja tehdään sekin sitten jostain syystä niin pitkäveteisesti että tässä hämärässä rupesi jo silmäluomet painamaan.
Valitettavasti tämä tuntuu olevan liiankin yleistä kun kyseessä Dean Koontzin kirjaan pohjautuva filmatisointi ja vaikka siellä joukossa on jotain hyvääkin (Odd Thomas olisi ansainnut suuremman huomion) niin jos Koontz on maineeltaan jonkinlainen Stephen King-light niin sellaisia tuntuvat yleisesti ajatellen olevan Koontz-elokuvatkin ja siten vaikka siellä vastassa onkin pökäleitä kuten Langoliers tai The Mangler niin vastavaasti Kingillä on myös jalokiviä kuten Piina ja Shawshank Redemption kun Koontzilla on lähes pelkästään niitä edellisiä.
Tarinalliset yhteneväisyydet Ennustuksen (1976) kanssa olivat sen verran päällekäyviä, että olin oikeasti hämmentynyt ettei niin elokuvan kuin Koontzin kirjan (julkaistu 1984) kohdalta löytynyt puhetta asiasta. Olivatko pahuuden voimat asialla?
Tähdet: *
2 kommenttia:
Olivat.
Ai niin, hiton ruma kansikuva.
Lähetä kommentti